Sivut

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kuvaukset

Pidettiin eilen 22.10 kuvaukset joiden aiheena oli pääkallot. Ensin hioimme seinät ja sen jälkeen spreijasimme toisen hopealla ja toisen vaaleanpunaisella. Maskeerasimme itse itsemme. Kuvaajana toimi Ronja Vennonen. Hauskaa oli ja tässä kuvat. :)


Vasemmalta oikealle: Tiia, Ronja ja Noora.

-Tiia

torstai 11. lokakuuta 2012

Lankojen materiaalien ihanuutta Lankabaarissa


Emman työssäoppimiseen kuului paljon perehtymistä lankojen materiaaleihin, niiden ominaisuuksiin ja mallikappaleiden tekoon. Lankabaarissa oli hienot valikoimat mitä ihanampia lankalaatuja: mohairia, alpakkaa, angoraa, villaa, bambua, puuvillaa ja paljon muita. Kun oli testannut lankoja, oli myös helppo palvella asiakkaita ja opastaa neuletöiden saloihin.

-päivi-

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oona ja Sisustusliike Uniikki


Turussa sijaitsevaan Sisustusliike Uniikkiin astuessaan kohtaa ihanan tekstiilien ja tapettien maailman. Kangas edustuksia on paljon ja mallikansioita riittää. Sisustussuunnittelu kuuluu liikkeen töihin ja isojen kohteiden suunnittelussa mukana olo oli osa Oonan työssäoppimisen toimenkuvaa. Sisustusliike Uniikin yrittäjän tausta on myös tekstiilialalta ja se näkyy monipuolisena tekstiilivalkoimana.

-päivi-

Design Hillin ihanat tuotevalikoimat kiehtoo


Design Hill on salolainen upeitten suomalaisten brändien myymälä moottoritien varrella. Nannin työssäoppimiseen kuului myymälän työt hyvin monipuolisesti: esillepanoa, myyntiä, kassatyöskentelyä, kävijätutkimusta ym. Nannin näyttö liittyi Finlaysonin tuotteiden esillepanoon. Iloinen asiakaspalvelija työssään-

-päivi-

Brodeeraus ja mainospaino


Finnbrodeeraus Oy Somerolla on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme, jossa monet sisustustekstiiliä opiskelevat ovat olleet työssäoppimassa ja töissä. Raamiin asettaminen on keskittymistä vaativaa hommaa kuten Karoliinasta ilmeestä huomaa.


Lippikset odottavat brodeerausta, mutta 6-nuppisella brodeerauskoneella työ etenee joutuisasti.

Yrityksen toimialaan kuuluu myös mainospaino.

-päivi.

Lankapuodissa töissä


Emilian työssäoppimiseen kuului lankojen esillepanot, näyteikkunan teko, mallikappaleiden valmistus ja tietysti asikkaiden palveleminen. Kuvassa värikkäiden lankavalikoimien keskellä Alman puodin yrittäjä Tiia Kaarto ja Emilia.

-päivi-

Tuotteet myyntiin


Keväinen myyntikoju kivoine tuotteineen on aina tervetullut Salon katukuvaan. Kankaanpainotuotteiden valmistaminen on ollut osa sisustustekstiiliopiskelijoiden ensimmäisen vuoden opintoja ja asiakkaiden kommenttien saaminen on tärkeää. Eeva, Alina ja Tanja esittelivät iloisina tuotteitaan vähän koleassa säässä.

-päivi-

Kankaanpainoa ja ompelua


Pauliinan työssäoppiminen Klo Design Oy:ssä sujui kovassa työn touhussa. Työpaikalla tehdään sekä kankaanpainoa että ommellaan omista kuoseista tuotteita. Ompelukone tuli varsin tutuksi jakson aikana ja pienten sarjojen tekeminen nopeutti työtä valtavasti.

Mukavassa työtiimissä on hienoa työskennellä ja oppia uusia asioita.

Klo Designin työtilat sijaitsevat Turussa Kalastajankadulla ja tuotteiden myynti tapahtuu messuilla, myyntitapahtumissa ja jälleenmyyjien kautta.

-päivi-

Kirjonnan lumoa


Sirkka on intohimoinen ristipistojen tekijä, siksi hän päätyi toteuttamaan unelmatyötään Sylvi Salonen Oy:n liikkeeseen. Turussa sijaitsevan lanka- ja lahjatavaraliikkeen runsaisiin valikoimiin kuuluvat myös kirjontalangat. Sirkan työhön kuului kehitellä uusia kirjontatöitä Sylvi Salosen piirroksista, jotka ovat jo muutaman sukupolven takaa. Tällä kertaa työstettävät mallit olivat Turku-aiheisia.

-päivi-

Miisa intoutui esillepanoista


Sisustustekstiilin osaamisen ja visuaalisen esillepanon työt on helppo yhdistää. Värit, materiaalit, sommittelu ja tavaratalon konsepti toimivat ohjenuoranan esillepanoon. Miisan työssäoppimiseen liittyvän näytön yksi osuus oli kirjakaupan  kahden ikkunan tekeminen.


Ja naisten vaateosastollla riitti myös tekemistä, vaikkakin Miisan intohimo oli astioiden ja esineiden esillepano.

-päivi-